10.5.2021

Kuukauden tutkija: Mila Oiva

Mila Oiva
Kuva: Mila Oiva

 

Kielipankki koostuu kattavasta joukosta aineistoja sekä niiden tutkimiseen soveltuvista ohjelmistoista tehokkaassa laiteympäristössä. Mila Oiva kertoo kulttuurihistoriaan liittyvästä tutkimuksestaan, jonka myötä on syntynyt myös Yves Montand Neuvostoliitossa -haastatteluaineisto.

Kuka olet?

Nimeni on Mila Oiva. Olen kulttuurihistorioitsija ja työskentelen vanhempana tutkijana CUDAN Open Labissa Tallinnan yliopistossa. CUDAN on Horizon2020 -rahoitteinen kulttuuridata-analytiikan hanke, jossa tutkitaan kulttuurin ilmiöitä yhdistäen laadullista ja määrällistä tutkimusta humanistisilta ja yhteiskuntatieteellisiltä aloilta, verkostotieteestä ja esimerkiksi kompleksisuusteorioista.

Mikä on tutkimuksesi aihe?

Tutkin kuinka tieto ja käsitykset kiertävät eri aikoina ja kuinka käytetyt kommunikaatiovälineet vaikuttavat siihen kuinka tieto liikkuu ja muodostuu. Olen esimerkiksi tutkinut uutisten maailmanlaajuista leviämistä 1800-luvun sanomalehdissä lennättimen ja uutistoimistojen avulla (https://oceanicexchanges.org/) ja populaarien historiakäsitysten kiertoa 2010-luvun venäjänkielisissä verkkokeskusteluissa (https://sites.utu.fi/pseudohistoria/). Lisäksi olen pureutunut aiheeseen tarkastelemalla ranskalais-italialaisen laulaja-näyttelijä Yves Montandin Neuvostoliiton kiertueen (1956-57) rakentumista ja vastaanottoa kylmän sodan ajan Euroopassa. Yhdessä muiden tutkijoiden kanssa tekemissäni tutkimuksissa tulee kiinnostavalla tavalla esiin kuinka käsityksemme rakentuvat yhtä aikaa maailmanlaajuisina ilmiöinä ja paikallisina tulkintoina niistä.

Miten Kielipankki liittyy tutkimukseesi?

Olen julkaisemassa Yves Montand in the USSR. Cultural Diplomacy and Mixed Messages -kirjaamme (Palgrave Macmillan 2021) varten kokoamani haastatteluaineiston Kielipankissa tutkimus- ja opetuskäyttöön. Aineistojen jakaminen on vielä verrattain harvinaista historiantutkijoiden keskuudessa, mutta koen, että aineistosta voisi olla hyötyä laajemmin Neuvostoliiton populaarikulttuurin muistamisen tapoja tutkiville henkilöille. Lisäksi tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Yves Montandin syntymästä, joten tämä aineisto osaltaan juhlistaa sitä!

Kielipankkiin liittyviä julkaisuja

Oiva, Mila, Hannu Salmi, and Bruce Johnson. Yves Montand in the USSR: Cultural Diplomacy and Mixed Messages. Palgrave Macmillan, 2021. https://doi.org/10.1007/978-3-030-69048-9.

Fridlund, Mats, Mila Oiva, and Petri Paju, eds. Digital Readings of History. History Research in the Digital Era. Helsinki: Helsinki University Press, 2020. https://doi.org/10.33134/HUP-5.

Oiva, Mila, Asko Nivala, Hannu Salmi, Otto Latva, Marja Jalava, Jana Keck, Laura Martínez Domínguez, and James Parker. “Spreading News in 1904. The Media Coverage of Nikolay Bobrikov’s Shooting.” Media History 25, no. 3 (August 11, 2019): 1–17. https://doi.org/10.1080/13688804.2019.1652090.

 

 

 

FIN-CLARIN eli suomalaisten yliopistojen, CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen ja Kotimaisten kielten keskuksen muodostama konsortio auttaa humanististen tieteiden tutkijoita käyttämään, jalostamaan, säilyttämään ja jakamaan tutkimusaineistoja. Aineistoja ja työkaluja tarjoaa Kielipankki.

Kaikki tähän saakka esitellyt Kielipankin käyttäjät löytyvät Kuukauden tutkija -arkistosta. Tämä artikkeli julkaistaan myös Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkosivuilla.